Leirikirje:

TARMO-hiippakuntaleiri 25.-28.7.2017 Ähtärissä

(21.7. Huom. muutoksia paluupaikkaan 28.7.)

 

"Olemme iloisia, että olet lähdössä mukaan seikkailemaan yhdessä mukavien uusien tuttavuuksien kanssa! Juuri sinä olet arvokas ja tärkeä tulevassa leiriporukassa Ähtärin Tuomarniemessä! Meiltä Jyväskylän seurakunnasta on lähdössä mukaan nuorisotyönohjaajat Minna Junttila, Antti Pirttimäki ja Merja Kuusela. Lisäksi matkaan lähtee myös joukko hauskoja isosia. Porukkaa Tarmolle tulee muistakin hiippakuntamme seurakunnista. On siis aivan varmaa, että pääset tutustumaan johonkin uuteen tuttavaan!"

Tässä leirikirjeessä on tärkeitä tietoja leiristä. Luethan kirjeen läpi yhdessä vanhempien kanssa. Liitteenä lopussa on myös osallistujakortti, jonka tarvitset mukaan leirille täytettynä.

Lähdemme leirille tiistaina 25.7. klo 8.00 Jyväskylän tilausajolaiturilta, Harjukadulta. Bussikuljetus vie meidät perille Tuomarniemeen. Palaamme aiemmasta poiketen Keltinmäen kirkolle (Keltinmäentie 10) perjantaina 28.7. n. klo 14.15. (paluupaikka muuttunut rallien vuoksi).

Mukaan leirille tarvitset:

- Makuupussin vedenpitävästi pakattuna, makuualustan ja istuinalustan
- Teltan (kaverin kanssa voi yöpyä samassa teltassa)
- Sukkia, alusvaatteita ja t-paitoja
- Lämmintä välikerrastoa viileisiin iltoihin, pitkät alushousut
- Sadesäänkestävän ulkovaatetuksen
- Shortsit ja muuta kesäistä vaatetusta
- Hattu, Pipo, käsineet, villasukat
- Pyyhe ja uimapuku
- Hyvät, retkeilyä kestävät kengät tai saappaat
- Muki ja lusikka
- Peseytymisvälineet (hammasharja, ja –tahna, saippua, shampoo ja muut henkilökohtaiset hygieniatuotteet)
- Aurinkovoide ja hyttysmyrkky
- Omat tarvitsemasi lääkkeet
- Taskulamppu tai otsavalo
- Juomapullo
- Halutessasi pieni määrä taskurahaa (leirikioskiin käy vain käteinen raha)
- Pikkureppu
- Rinkka, matkalaukku tai iso laukku kaiken tämän tavaran pakkaamiseen

Toivomme, että merkitset omat varusteesi. Silloin niille on helpompi löytää omistaja katoamistilanteissa. Ethän ota leirille turhia kalliita tai helposti rikkoutuvia välineitä. Pääjärjestäjän ja seurakunnan vakuutus kattaa vain henkilöihin kohdistuneet tapaturmat ja vahingot, ei rikki menneitä laitteita tai tavaroita. Latausmahdollisuudet ovat rajalliset leirin aikana.

Ruokailut leirillä tapahtuvat SEDU –Tuomarniemen koulun ruokasalissa. Omia ruokailuvälineitä ei tarvita, mutta muki ja lusikka kuuluvat leirivarusteisiin.

Leirillä majoitutaan kaveriporukoissa, omissa teltoissa. Varmistathan, että telttasi on sateen ja tuulenkestävä. Teltan pystyttämistä on hyvä harjoitella jo ennen leiriä. Jos sinulla ei ole omaa telttaa tai jos teltassasi on tilaa majoittua, niin ilmoitathan siitä Antti Pirttimäelle. Seurakunnalta löytyy lainatelttoja.

Leirillä on mukavaa ottaa kuvia. Muistathan kuvatessa noudattaa hyviä kuvaustapoja, eli kysyä aina lupaa kuvien ottamiseen. Leirillä otetaan jonkin verran kuvia seurakuntien ja Nuori Kirkko ry:n julkaisuihin. Kuvien julkaisemiseen kysytään lupaa osallistujakortissa.

Leirin ohjelmassa on monenlaista touhuilua yhdessä. Ohjelma ei keskeydy sateen yllättäessä tai muuten huonon sään vuoksi. Tämän vuoksi on hyvä varautua vaihtovaatteilla ja sateenkestävällä varustuksella leiriä varten.

Kysymyksiä ja mieltä askartavia asioita voi esittää leirin ohjaajille.

 

Mukavaa kesää toivotellen,

Antti P, Minna ja Merja

 

Liitteet:

Osallistujakortti

Tuomarniemen sijainti

 

Antti Pirttimäki

Antti Pirttimäki

nuorisotyönohjaaja, Säynätsalon alueseurakunta

050 407 0060

 

Minna Junttila

Minna Junttila

nuorisotyönohjaaja, Palokan alueseurakunta

040 773 9851

 

Merja Kuusela

Merja Kuusela

nuorisotyönohjaaja, Keltinmäen alueseurakunta

050 549 7002